Käsitöitä
Yksi
lempiharrastuksistani on erilaisten käsitöiden teko. Mitä vaikeampi työ
sitä parempi. Varsinkin ristipistotyöt ovat olleet aikaavieviä ja
kärsivällisyyttä vaativia. Minähän olen luonteeltani aika kärsimätön ja
kaiken pitäisi valmistua heti. Tämä ilmiö näkyy koirankoulutuksessa,
leipätyössä ja näissä käsitöissäkin. Siinä mielessä on tosi hyvä, kehittää
omaa kärsivällisyyttään tekemällä juttuja, joissa menee aikaa ja joiden
onnistuminen vaatii keskittymistä ja pitkää pinnaa. Seuraavassa joitain
viime vuosina tekemiäni juttuja:
Ristipistotyöt
 |
 |
|
Tämä kaunis maisema
oli ensimmäinen ristipistotyöni. |
Tämä koira ja lammas
on osa suuremmasta (alla olevasta) työstä. Tein tämän Tapiolle, kun
vielä seurustelimme ja asuin muualla. |
 |
 |
|
Tämä on tosi iso työ, vaikkei sitä tästä kuvasta huomaakaan. Tein tätä
varmaan vuoden päivät, mutta kun se lopulta valmistui oli se
kehyksensä ansainnut. |
|
 |
 |
|
Nämä kaksi pikkutaulua olivat tosi nopeita tehdä. |
Eihän näin ihania tauluja voinut jättää tekemättä, kun kerran
lammastilallisia ollaan ja paimenkoiria töissä käytetään. |
 |
 |
|
Tämä lammas ja paimenkoira-aihe oli niin
valloittava, että oli ihan pakko tehdä. |
"Koira-aakkoset". Kiva tehdä ja tästä saa
yksittäisiä koira-aiheita muihinkin yhteyksiin. Harmi, että mallista
puuttuu suomalaiset ääkköset, mutta niihän se yleensä on näiden
ulkomaalaisten juttujen kanssa. |
Huovutustöitä
 |
 |
|
Osallistuin keväällä 2004 huovutuskurssille ja tämä oli kurssin
aikaansaannos. Tein ensin takakappaleen ja päästyäni juonesta kiinni
väsäsin etukappaleisiin vähän tarkemmat kuvat. |
Värillinen villa on ostettua
villaa, mutta kaikki valkoinen on omista lampaistamme. |
 |
|
|
Tässä taulussa on Gunnelin koira Cookie.
Huovutin sen hänelle kiitokseksi paimenkoirakurssin kouluttajana
toimimisesta |
|
Kudontatöitä
Eli tämän otsakkeen alta
löytyy kangaspuissa kudottuja juttuja.
 |
 |
|
Tämän keinutuolinmaton
olen kutonut omien lampaidemme taljoista. Leikkasin taljan ensin
suikaleiksi ja sitten vain pistin joka toisen suikaleen karva alaspäin
ja joka toisen karva ylöspäin. Suurin työ oli vuodan leikkaamisessa.
Itse kutominen oli nopeaa ja tosi hauskaa. |
Samalla tekniikalla toteutin tämän maton.
Valkoiset suikaleet ovat omia lampaitamme. Värilliset vuodat on
tilattu Rantasen nahkajalostamolta. Tilasin pestäviä sekundataljoja,
sillä ne käyvät hyvin maton kudontaan. |
 |
 |
|
Kangaspuissa työvaiheessa vieressä
oikealla oleva matto. Kuteena vihreä trikoo ja paperinaru. |
Matto valmiina. Sidoksena käytin
ruusukasta ja tein siitä tuollaista raitaversiota. Tosi mukava
pölyämätön matto, joka pysyy hyvin paikoillaan |
 |
 |
|
Takkahuoneeseen tein tällaiset harmaan ja
mustan sävyiset matot. Sopii mukavasti mustan nahkasohvan kanssa.
Kuteina on harmaita pörrökuteita ja välikuteena punaista trikoota. |
Tämän maton tein Tapion työhuoneeseen,
jossa on muissakin kalusteissa beesin ja hunajan sävyjä. Maton nimi
onkin hunajakannu. Kuteena pörrökude, trikoo ja putkikude. |
|
|
|
Neulontatöitä
 |
 |
|
Tämän villapaidan
kudoin, kun olin kyllästynyt yksinkertaisiin malleihin ja halusin
vähän haastetta. Kovan työn takana tämäkin oli, mutta valmiina sitä
oli oikein mukava katsella. Villapaita on lisäksi ihanan lämmin. |
Tämä villapaita on helppo tehdä ja nopea,
sillä se tehdään paksusta langasta. Olen tehnyt näitä monta. Viimeksi
tein ystävälleni lahjaksi ja kun oli vähän kiire tein sen viidessä
päivässä. Kudoin linja-autossa, telkkaria katsoessa jne. |
Ryijy
|

|
 |
|
Tässä
ensimmäinen ryijy, jonka olen tehnyt. Tein sen ommellen ja nukat on
eri pituisia eri työn osissa. Valitettavasti värit eivät tässä
valokuvassa toistu oikein sillä ainakin minun ruudullani tuo
vaaleanpunaiselta näyttävä kohta on ruskeaa. Pitänee ottaa joku päivä
uusi kuva ulkona, paremmassa valossa. |
Tässä
sitten seuraava ryijy. Valitsin tällaisen voimakkaamman värisen, kun
pidän kovasti väreistä. Ryijy on Vuorelman ohjeen mukaan ja aiheen
nimi on Aurora. Ryijy on tosi tiheänukkainen ja tekemisessä oli
melkoinen työ vaikkei tämä ryijy kovin iso olekaan. |
|